Koen löytäneeni toimivan tavan pudottaa ja hallita painoa, ja aloin tuntea tarvetta kirjoittaa ylös ja jakaa ajatuksiani. 

Olen laihduttanut aiemmin kahteen otteeseen - ensin 14 kg v. 1999 ja sittemmin 20 kg v. 2001 - Painonvartijoissa, joiden periaatteita voi löytyä mietteideni taustalta, sekä myöhemmin vuonna 2008 lapset saatuani vielä noin 20 kg itsekseni. Ensimmäisestä raskaudesta jäi noin 15 kg ylipainoa, toisesta ei onneksi enää lisää. Liikuntaharrastuksen aloittaminen vuonna 2008 paransi tilannetta huimasti, mutta rasitusvammojen sun muiden liikkumista rajoittaneiden ongelmajaksojen aikana painoa on aina tullut vähän lisää, ja nyt olen tämän vuoden aikana noin 3 kk:ssa saanut pois 9 kg. Tähän viimeisimpään taistoon lähdin monen tuloksettoman yrityksen jälkeen uusin, tarkkaan pohdituin asein, ja nyt tuntuu, että näin pystyn oikeasti jatkamaan vaikka hamaan hautaan asti. 

Uusi elämäni alkoi vuonna 2007, kun olin aloittanut vakityössäni eläinlääkärinä opiskelujen ja äitiyslomien jälkeen. Klinikan omistajat olivat suoraan sanottuna urheiluhulluja. He juoksivat, hiihtivät, suunnistivat ja kävivät jumpissa ja pumpeissa. Minullakin oli nuoruudessani ollut taekwondo-harrastusta ja olin lenkkeillyt jonkin verran, mutta sillä hetkellä ylipainoa oli noin 15 kg ja BMI 31,25. Kun elämä alkoi asettua uomiinsa, motivoiduin laihduttamiseen alkuvuodesta 2008, ja lähes saman tien aloin liikkua: kävellä, pyöräillä, käydä ensin pilates- ja sitten bodypump-tunneilla ja lopulta juosta. Isona tekijänä oli työyhteisö, joka jakoi pyytämättä neuvojaan: juokse hiljaa, ei saa hengästyä, ohjelmia löytyy lehdistä ja kirjoista. Painoni putosi 20 kg viidessä kuukaudessa! Ensimmäisen maratonini juoksin seuraavana vuonna Helsingissä aikaan 4.06!

Ongelmaksi on viime vuosina osoittautunut kykyni ja tottumukseni syödä isoja annoksia ja vähitellen alkanut herkkujen napostelu. Se ei ole ongelma silloin, kun juoksee 60-80 km viikossa + jumpat ja työmatkapyöräilyt päälle, mutta kun 4 kk ajan parantelet rasitusvammaa, huomaat eron. Vuonna 2012 juoksin ensimmäistä kertaa jalat altani saaden reisiluun kaulan rasitusosteopatian, minkä jälkeen kiusasi polvilumpion jänne, minkä jälkeen leikattiin patti jalasta, minkä jälkeen murtui tapaturmaisesti jalkapöydänluu... Lisäksi aina flunssan tms. aikana paino tahtoi nousta puolisen kiloa. Pari vuotta sitten olen vaihtanut juoksun triathloniin, mistä on se hyöty, että aina on laji jota voi harjoitella, vaikka joku paikka olisi kipeä. Lisäksi jalat kestävät paremmin, eikä uusia rasitusvammoja ole enää tullut. 

Totesin, etten voi koko elämääni urheilla kuin heikkopäinen estääkseni hurjan ruokahalun aiheuttamaa lihomista. Ensinnäkään perheellinen ja työssäkäyvä ihminen ei voi käyttää määrättömästi aikaa liikkumiseen, ja toisekseen todennäköisesti jossain kohtaa elämää tulee tilanne, ettei enää pysty (toivottavasti tosin vasta haudassa) esim. terveydellisistä syistä. Kohtuullisen rankka liikunta ja tiukka ruokavalio myös aiheuttavat usein repsahduksia. Painonvartijoiden laskutapa on sellainen, ettei siinä oteta huomioon, että joku voi liikkua 10-15 tuntia viikossa. Tuolloin kuitenkin energiavaje kasvaa niin suureksi, että alkaa nähdä lenkillä valveunia ruisleivästä ja jatkuvasti iltaisin sortuu kovan nälän takia. Tuli tarve kehittää oma systeemi.